15.10.2014 - Kantakirjatilaisuus
Vihdoin ja viimein koitti päivä, jolloin Nemo kantakirjattaisiin. Ori käyttäytyi jälleen kerran erittäin esimerkillisesti, vaikkakin se olisi ehkä kuitenkin enemmän halunnut tutustua uusiin hevoskavereihin kuin juosta vierelläni tai seisoa paikallaan. Nemoseni kantakirjattiin kolmospalkinnolla, johon voin rehellisesti sanoa olevani hieman pettynyt. Mitään ykköstähän en lähtenyt hakemaan villeimmissä kuvitelmissanikaan. Tosiasia kuitenkin on, että kakkospalkinto olisi lämmittänyt mieltä kolmosta enemmän. Palkinnot eivät kuitenkaan miestä pahenna ja tästä on hyvä jatkaa menestyksekästä kisakautta. Nemo on nimittäin startannut jo ensimmäisiä Intermediate luokkia porrastetuissa!

01.09.2014 - Syksy tulee
Kesä on ohi ja syksy tai ainakin syyskuu tekee tuloaan. Kesän aikana Nemon kanssa on kilpailtu porrastetuissa koulukilpailuissa. Mitään huippumenestystä ei kilpailuista ole tullut, mutta mehän emme sellaisesta lannistu. Kilpailemisen lisäksi Nemo on saanut olla ansaitsemallaan kesälomalla. Se on viettänyt aikaansa laitumella loikoillen auringossa tai juoksemalla kilpaa kavereidensa kanssa. Myös muutamissa näyttelyissä on käyty pyörähtämässä ja sieltähän on kuulunut ylistystä, joten olen saanut jälleen kerran yhden syyn lisää olla ylpeä hevosenomistaja. Syksyn saapuessa ajattelin jatkaa porrastettujen kilpailemista ja voisimme käydä myös muutaman ulkopuolisen valmentajan silmän alla kääntymässä. Itse kun ei aina omiin virheisiinsä reagoi. Kesäloman jälkeen Nemo on rehellisesti sanottuna tuntunut hyvinkin tahmelta ja jäykältä jo pitkän tovin. Se ei oikein ottaisi apuja kuuleviin korviinsa ja livistäisi mieluummin muualle, mikä on orin korkean työmooralin tuntien omituista. Hiljalleen aloitamme siis treenin tulevaa hallikautta varten valmentautumisten merkeissä ja asetamme tavoitteet korkealle. Tässä lähiviikkoina voisi tosiaan soittaa myös luottohierojalleni, joka saisi tulla hieromaan orini läpikotaisin pitkästä aikaa. Yleensä hieroja on käynyt kerran kuussa Nemon luona, mutta nyt kesällä se on jäänyt täysin orin vain riehuessa harja takussa metsälaitumella ja nauttiessa elämästään. Varmasti sille on tehnyt hyvää pitkä loma, joten voin siis odottaa alkukankeuden jälkeen entistä paremman asenteen työntekoon omaavaa ratsua, mikäli Nemon työmoraalia pystyy enää kasvattamaan!

25.05.2014 - Maisemanvaihdos
Olin etsiskellyt kissojen ja koirien kanssa Nemolle uutta pysyvää kotitallia jo jonkin tovin, kunnes bongasin erään tuttuni tallilla olevan vapaita karsinapaikkoja tarjolla. Matkamme Aittohaaraan sujui yhtä pientä välikohtausta lukuun ottamatta melko hyvin. Nemo yleensä seisoskelee trailerissaan varsin rauhallisesti, mutta tällä kerralla jostain kumman syystä ori halusi ulos kesken matkan. Jouduin siis pysähtymään eräälle yksinäiselle parkkipaikalle ja ottaa melskaava hevonen ulos kopistaan. Pienen happihyppelyn jälkeen matkamme saattoi taas jatkua. Lähes kolmen tunnin ajomatkan jälkeen kaarsin vihdoinkin tallin pihaan, jossa tuttu vaaleahipiäinen Inna jo seisoskeli asennossa. Nemo oli erittäin uteliaalla tuulella ja tervehti kyllä ihan jokaista tarhassa möllöttävää nelijalkaista päästyään ulos trailerista. Orin oli vaikea pysyä pöksyissään, minkä huomasi sen alituisesta pomppimisesta paikallaan. Nemo pääsikin suoraan tarhaansa, jossa sen tuleva tarhakaveri Ian jo odottelikin. Molemmat orit tuijottelivat hetken toisiaan järkähtämättä suuntaan tai toiseen, minkä jälkeen ne alkoivat sulassa sovussa syödä maahan heitettyjä heiniä. Orien käytös kummastutti meitä molempia, koska minkäänlaisestä välien selvittelystä ei ollut tietoakaan vaan molemmat pojat ryhtyivät syömään kuin vanhat toverukset konsanaan. Loppuilta menikin sitten tavaroiden purkamisessa ja uuden ihanan tallin tiloihin tutustumisessa. Mahtavaa, että löysin Nemolle näin kivan paikan näin mahtavalla talliporukalla!

01.05.2014 - Ensimmäinen jälkeläinen
Tänään maailmaan putkahti Nemon ensimmäinen vauveliini, Hestia Nephele. Varsan emä on Grand Prix-tasoinen suomenpuoliveritamma, ML Ebony. Synnytys meni kuulemani mukaan ongelmitta ja virkeä tammavarsa oli jo ennätysajassa kammenut itsensä ylös. Kyseisen varsanhan on tarkoitus tulla minun omistukseeni kunhan se nyt kasvaisi ja ottaisi hieman massaa itseensä. Varsa kun tuuppasi olemaan melko laiheliini kukkakeppi, johon lisämassa oli enemmän kuin tervetullut. Nyt sitä sitten odotellaan reilut kuusi kuukautta, jonka jälkeen Neppariksi ristitty nuorikko pääsee minulle koulutukseen ja tulevaisuudessa valloittamaan koulukenttiä.

18.04.2014 - 4,5 vuotta plakkarissa
Meidän kultainen pallero täyttää tänään tasan hurjat neljä ja puoli vuotta. Sen kunniaksi Nemo sai ulkoilla lähes koko päivän, syödä hyvin ja levätä vielä paremmin. Olen käynyt todella paljon maastoilemassa Nemon kanssa ja treenaillut ohjasapujen, kuten puolipidätteiden, läpimenoa sekä muuta tottelevaisuutta. Nemosta on kuoriutunut varsin herkkä ratsu, joka on äärettömän tarkka ratsastajan istunnasta. Vähänkään kun sattuu heilahtamaan väärään suuntaa, on Nemo jo juossut pää viidentenä jalkana päinvastaiseen suuntaan. Ori saattaa olla vielä hieman yliherkkä nuoren ikänsä vuoksi, mutta tuskin se tulee vanhemmallakaan iällä kestämään perunasäkkinä heiluvaa ratsastajaa selässään. Maastoon on aina menty vanhemman toverin kanssa, koska mitään riskejä ei tällaisen arkajalan kanssa oteta ja hankita loppuelämän traumoja. Tämän vuoden aikana on aloitettu tavoitteellisempi treenaus ja Nemosta onkin paljastunut varsin lupaava ratsu koulukentille, josta löytyy aina uusia puolia päivittäin. Monesti olen saanut ylpeänä istua ratsuni selässä, joka omasta tahdostaan myötää niskastaan ja kulkee nuoreksi hevoseksi varsin hyvässä muodossa vaikkei se tietystikään ole mikään superkorkea GP-muoto. Nemo on lähes aina valmiina työntekoon ja varusteet nähdessään ääntelee porsaan lailla sekä pyrkii tunkeutumaan karsinasta jo ennen aikojaan. No ainakin työmotivaatio on korkealla jo pienestä pitäen!

23.03.2014 - Rokotusfiasko
Voi hyvää päivää! Tänään oli tarkoitus hankkia 1,5-vuotiaalle Nemolle rokotukset muun muassa jäykkäkouristusta ja influenssaa vastaan. Viimeksi varsa rokotettiin 14 kuukauden ikäisenä ja kaikki meni kutakuinkin hyvin, mutta tänään... Tänään kaikki meni päin sitä kuuluisaa. Nemo on yleensä aina niin asiallinen ja helppo käsitellä, mutta tällä kertaa hommat lähtivät käsistä jo heti aamulla eläinlääkärin saapuessa paikalle. Hevonen oli ihan sekaisin koko tarkastuksen ajan ja pelkäsi sydämensä kyllyydestä tuota hurjan näköistä partaveikkoa suurine silmälaiseneen. Muutaman kerran Nemo jopa yritti tarttua hampain lääkärin hihasta, mikä oli ennenkuulumatonta, koska ori ei ollut lähes tulkoon koskaan ennen purrut, tai edes yrittänyt, ketään. Hetken tohtori sai syöttää Nemolle ties mitä nameja ennen kuin ori päästi häntä metriä lähemmäs. Tarkastuksen ajan Nemo osasi olla kiltisti sitten niiden namujen jälkeen, mutta rokotuspiikin tullessa näkökenttään alkoi taas kamala pomppiminen ja lääkärin väistely. Kokenut tohtori ei kuitenkaan ollut moksiskaan Nemon pelleilyistä ja sai tuikattua rokotteen lihakseen melko vaivatta. Meidän oripoika oli hieman hämillään tästä tilanteesta, kun ei se rokotus tuntunutkaan niin pahalta ja hieman nolona Nemo sitten asettui paikalleen ja yritti olla niin normaalia itseään kuin voi vaan olla. Saihan se lopuksi suuret kehut niin lääkäriltä kuin minultakin, vaikka edelleen mieltäni kalvasi aiemmin tapahtunut puremisyritys... Sitähän Nemo ei uudestaan saisi tehdä tai tulisi sellaista satinkutia, että oksat pois.

08.03.2014 - Ilouutinen
Aivan mahtavaa, vihdoinkin päivä, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa, tuli ja sain puhelun illalla Zeiton Sporthorsesista. Elisa puhelimen toisessa päässä kertoi, että minulle tarkoitettu reipas orivarsa oli syntynyt ja voi hyvin. Muutama kyynelhän siinä piti tirauttaa ennen kuin sain sanotuksi yhtään mitään. Sovin Elisan kanssa, että tulisin käymään tilalla ennen varsinaista ostopäivää katsomaan uutta uljasta ratsuani. Lopetettuani puhelun olin maailman onnellisin elävä olento maan päällä. Minulle olisi tulossa potentiaalinen GP-ratsu upeista vanhemmista! Asiat eivät siis voisi enää paremmin olla.

NEPHILIM ZEI ON VIRTUAALIHEVONEN
tausta © subtle patterns layout © Amanda 2014